Jatketaanpa tätä listaa seuraavien kolmen yrityksen osalta. Tällä kertaa vuorossa ovat sijat 4-6 ja vieläkin mennään onnistuneiden sijoitusten parissa, ainakin rahallisessa mielessä. Pakko kyllä myöntää, että ei ole tullut ikävä näitäkään osakkeita niiden myymisen jälkeen, minkä tajusin kun näitä sijoituksia tässä kirjoittaessani pohdin. Mitä enemmän asiaa mietin, niin sitä vahvemmaksi muodostuu käsitys siitä, että keskittyminen Yhdysvaltojen markkinoille on ollut se minulle oikea vaihtoehto.
Mutta mennäänpä sitten varsinaiseen asiaan ja tässä vielä linkki ensimmäiseen osaan, jossa käsittelin sijat 1-3.
NEROKAS NELONEN
Sampo Oyj
Sampo oli suhteellisen tuottoisa sijoituskohde itselleni. Tosin samalla myös vähän tylsä, jos näin kehtaa sanoa. Tuottoa tuli ja firman johto Björn Wahlroosin johdolla toi tiettyä statusta kyseisen yrityksen osakkeiden omistamiseen. Oli aina hienoa olla niin sanotusti sampolainen. Samaa fiilistä en ole saanut oikein minkään muun yrityksen kanssa enkä osaa tätä kyllä oikein edes itselleni selittää. Fiilisjuttuja ehkäpä? Tosin näinä vuosina tuli myös luettua Nallen kirjat Markkinat ja demokratia ja Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta, joten ehkä kyse oli sittenkin vain tästä? No, sama tuo. Osinkoakin Samposta irtosi vuosien aikana sen verran kivalla tuottoprosentilla, että se jättää suurimman osan muista sijoituksistani (sekä nykyiset että entiset) jälkeensä. Pidin myös itse Sampon tietystä turvallisuudesta ja vakaudesta. Koskaan ei pahemmin tarvinnut pelätä mitään suuria yllätyksiä, jos nyt pienehköä aallokkoa toki Sampon kanssakin välillä tuli vastaan. Tätä voisi jopa pitää klassisena esimerkkinä sijoituksesta, jota voisi ostaa salkkuun ja sen jälkeen antaa sen vain olla koskaan sen tarkemmin katsomatta kurssikäyrän kehitystä ja ajatella tehtyä sijoitusta puhtaasti vain ja ainoastaan tasaista osinkivirtaa ulos pukkaavana Sampona (pun intended).
VAITELIAS VITONEN
Konecranes Oyj
Hyvä esimerkki omalla kohdallani yrityksestä, jota oli taloudellisesti ajateltuna kannattava omistaa, mutta joka ei kiinnostanut minua henkilökohtaisesti ollenkaan. En lukenut sijoituspäätöksen tehtyäni enää yhtäkään osavuosikatsausta tai vuosikertomusta enkä muutenkaan otsikoita enempää perehtynyt firman toimintaan. Nostureita sinne, nostureita tänne. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, koska Konecranes itsessään oli mitä mainioin yritys, omistin sitä mielelläni ja se oli tosiaan omalla kohdallani rahallisesti yksi parhaista sijoituksistani (onnistuin toki ihan vahingossa ostamaan tätä aika pohjilta). Konecranesista tulee minulla - positiivisella tavalla - mieleen dieselveturi, joka puksuttaa menemään tasaisella vauhdilla ylä- ja alamäistä välittämättä omaa työtään tehden ilman, että on koko ajan tuomassa sitä framille tai muuten kehumassa itseään. Tasaisen varmaa suoritusta ja muistaakseni osinkokin oli ihan muikea tällä firmalla. Pitää kyllä sanoa, että en ole seurannut osakkeet myytyäni ollenkaan Konecrasein tapahtumia ja sekin kertoo kyllä jotain. Tosin ehkä enemmän minusta kuin yrityksestä itsessään ja monelle turvallisuutta arvostavalle sijoittajalle pitkässä juoksussa Konecranes on varmaan oivallinen sijoituskohde.
KIITETTÄVÄ KUTONEN
Nordea Bank Oyj
Myönnetään heti alkuunsa, että ostin Nordeaa puhtaasti osingon takia. Ei siis mikään varsinaisen taktisesti analysoitua ja pohdittu sijoituspäätös. Toki Nordeankin kanssa kävi tuuri ja ostin osakeita useammassa erässä suhteellisen edullisella hinnalla. Voisin yrittää sanoa sitä ammattitaidoksi, mutta ihan puhdasta tuuria se oli. Toki olin seurannut Nordean kurssikehitystä ja taustalla olevaa liiketoiminnan kehitystä ja parit analyysitkin lukenut (ja ainakin omasta mielestäni ne sisäistänyt), mutta kyllä se sijoitus tosiaan tuli tehtyä osinkoprossan takia. Vuosien saatossa tuli kyllä arvonnousua muutenkin ja taloudellisessa mielessä Nordea oli parhaita sijoituksiani. Tässä on kyllä valitettavasti vähän sama taustavire omalla kohdallani kuin ylempänä olevien yritystenkin kanssa eli en siis jaksanut kahlata Nordean osavuosikatsauksia tai muitakaan julkaisuja läpi. Kävin tätä kirjoittaessa kurkkaamassa Nordean kurssia ja kas, sehän on valunut alle 8 euron eli jos nyt haluaisi napata tätä osinkokonetta salkkuun, niin tilanne lienee otollinen... ellei tuo kurssikehitys sitten kerro jostain piilevästä ongelmasta, josta en ole tietoinen, koska en ole Nordeaakaan osakkeiden myymisen jälkeen seurannut yhtään.
Jäljelle jäivät vielä jälkimmäiset kuusi osaketta eli käsitellään sijat 7-12 varmaankin yhdellä kertaa joskus tuonempana. Siihen joukkoon mahtuukin jo sitten epäonnistumisia, harha-askelia, paikallaan junnanneita ja muuten vaan heikkoja sijoituksia, tai ainakin sijoituspäätöksiä.
05 marraskuuta, 2018
04 marraskuuta, 2018
Pikakatsaus: Applen Q4-2018
Apple, Inc. (NASDAQ:AAPL) julkaisi pari päivää sitten 2018 Q4:n tuloksen, markkina ei siitä pitänyt ja kurssi niiasi komeasti. Tarkalleen ottaen analyytikot kaiketi pitivät seuraavan kvartaalin ohjeistusta (ehkäpä omiin?) odotuksiinsa nähden liian pehmeinä ja lisäksi vetivät herneen nenään tästä:
"Third, starting with the December quarter, we will no longer be providing unit sales data for iPhone, iPad and Mac. As we have stated many times, our objective is to make great products and services that enrich people's lives, and to provide an unparalleled customer experience so that our users are highly satisfied, loyal and engaged.
As we accomplish these objectives, strong financial results follow. As demonstrated by our financial performance in recent years, the number of units sold in any 90-day period is not necessarily representative of the underlying strength of our business. Furthermore, a unit of sale is less relevant for us today than it was in the past, given the breadth of our portfolio and the wider sales price dispersion within any given product line."
Luca Maestri, Apple CFO, Q4-2018 Earnings Call Transcript
En oikein tiedä miksi Applen pitäisi olla poikkeus säännöstä ja edelleen julkaista ja eritellä näiden laitteiden osalta myyntimäärät? Tästä on toki erilaisia näkemyksiä ja analyytikot eivät tästä yleisesti ottaen tuntuneet pitävät ja ehkä tämä vaikeuttaa heidän työtään? Tiedä häntä. Itse näen tämän ihan ymmärrettävänä asiana, koska lähes jokaisen ennakkoanalyysin ja raportin pääpaino on aina Applen kohdalla ollut suuressa määrin edellä mainittujen puhelinten myyntimäärässä. Apple itse haluaa kasvaa ulos pelkästä hardistalosta (tai ainakin siitä leimasta, että he ovat pelkästään hardistalo) ja onhan palvelut liiketoiminnan liikevaihtokin jo ihan hyvällä mallilla. On myös hieman hassua arvioida maailman arvokkaimman yrityksen liikentoimintaa ja tulevaisuuden näkymiä lähes ainostaan laitemyyntilukujen perusteella (vaikka ne toki todella tärkeitä ovat Applelle edelleen!) sen sijaan, että katsottaisiin ja arvioitaisiin tulosta kokonaisuudessaan.
Tässä vielä muutama pointti, joita itse pidän mehukkaina ja joihin itse kiinnittäisin huomiota (ja kyllä, listataan nyt kerrankin edes vähän numeroita, vaikka yleensä pyrin niitä välttämäänkin kuivan puisevuuden takia näissä blogiteksteissä):
Jotenkin taas omaan makuun markkinoiden reaktiot Applen kohdalla tuntuvat huvittavilta. Yritys iski erittäin pätevät lukemat tauluun ja kasvuprossatkin ovat varsin kunnioitettavat, kun ottaa huomioon, että kyseessä on on markkina-arvoltaan maailman suurin yritys. Mikä tahansa muu nakkikiska saisi analyytikoilta tyytyväisiä nyökkäilyjä tällaisilla lukemilla. No, itse toki ottaisin vastaan sen, että kurssi tästä sulattelisi vielä lisääkin ensi viikolla, jolloin voitaisiin päästä omille tankkailutasoille eli jonnekin lähemmäs $190. En tosin usko, että näin käy, mutta ainahan sitä voi toivoa 😎
[ disclaimer: oraakkelin salkussa on (pitkällä sijoitusajalla) Applen (NASDAQ:AAPL) osakkeita ]
"Third, starting with the December quarter, we will no longer be providing unit sales data for iPhone, iPad and Mac. As we have stated many times, our objective is to make great products and services that enrich people's lives, and to provide an unparalleled customer experience so that our users are highly satisfied, loyal and engaged.
As we accomplish these objectives, strong financial results follow. As demonstrated by our financial performance in recent years, the number of units sold in any 90-day period is not necessarily representative of the underlying strength of our business. Furthermore, a unit of sale is less relevant for us today than it was in the past, given the breadth of our portfolio and the wider sales price dispersion within any given product line."
Luca Maestri, Apple CFO, Q4-2018 Earnings Call Transcript
En oikein tiedä miksi Applen pitäisi olla poikkeus säännöstä ja edelleen julkaista ja eritellä näiden laitteiden osalta myyntimäärät? Tästä on toki erilaisia näkemyksiä ja analyytikot eivät tästä yleisesti ottaen tuntuneet pitävät ja ehkä tämä vaikeuttaa heidän työtään? Tiedä häntä. Itse näen tämän ihan ymmärrettävänä asiana, koska lähes jokaisen ennakkoanalyysin ja raportin pääpaino on aina Applen kohdalla ollut suuressa määrin edellä mainittujen puhelinten myyntimäärässä. Apple itse haluaa kasvaa ulos pelkästä hardistalosta (tai ainakin siitä leimasta, että he ovat pelkästään hardistalo) ja onhan palvelut liiketoiminnan liikevaihtokin jo ihan hyvällä mallilla. On myös hieman hassua arvioida maailman arvokkaimman yrityksen liikentoimintaa ja tulevaisuuden näkymiä lähes ainostaan laitemyyntilukujen perusteella (vaikka ne toki todella tärkeitä ovat Applelle edelleen!) sen sijaan, että katsottaisiin ja arvioitaisiin tulosta kokonaisuudessaan.
Tässä vielä muutama pointti, joita itse pidän mehukkaina ja joihin itse kiinnittäisin huomiota (ja kyllä, listataan nyt kerrankin edes vähän numeroita, vaikka yleensä pyrin niitä välttämäänkin kuivan puisevuuden takia näissä blogiteksteissä):
- Liikevaihto kvartaalilla oli $62,9 miljardia, kasvua 20% YOY
- iPhon(i)en osalta liikevaihto oli $37,19 miljardia, kasvua 29% YOY
- iPhon(i)en ASP ("averige selling price") oli $793, nousua 28% YOY
- Palvelut -segmentin liikevaihto oli $9,98 miljardia dollaria tehden samalla uuden kvartaalikohtaisen ennätyksen (kasvua 17% YOY)
- EPS (diluted) oli $2.91, kasvua 41% YOY
- Apple Payn transaktioiden määrä kolminkertaistui YOY
![]() |
| https://www.apple.com/newsroom/pdfs/Q4-18-Data-Summary.pdf |
[ disclaimer: oraakkelin salkussa on (pitkällä sijoitusajalla) Applen (NASDAQ:AAPL) osakkeita ]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
