21 elokuuta, 2021

Irtisanoutuminen töistä ja sen tuoma vapauden tunne

Otin itseäni vihdoin niskasta kiinni ja päätin kirjoitella jotain tänne blogiin. Onhan tässä jo aika pitkä tauko ollutkin. Kaikenlaista on ehtinyt viime aikoina tapahtua, kuten vaikkapa se, että työpaikkaa olen vaihtanut kahteen puoleen vuoteen pari kertaa ja lopulta tällä viikolla ilmoittelin nykyiselle pomolleni, että en jatka nykyisessä tehtävässäni. Koeajalla kun olen, niin päätös on lähinnä ilmoitus omalta puoleltani ja tavaroiden luovutus toimistolla. Toki pomoni yritti minua ylipuhua pohtimaan vielä päätöstäni, mutta olin käsitellyt asian valmiiksi omassa päässäni jo moneen kertaan, ja monesta eri tulokulmasta, joten en oikeasti kyllä tässä tilanteessa enää edes pohtinut tätä vaihtoehtoa (tosin toki kieltäydyin kohteliaasti, siltoja kun ei kannata koskaan polttaa mihinkään suuntaan).

Mitään varsinaista suunnitelmaa jatkosta minulla ei siis ole, mutta siitä olen melko varma, että IT-alalle en enää palaa. Työelämässä olen ehtinyt olla jo lähes 25 vuotta ja siitä yli 20 vuotta on mennyt IT-alalla, joten eiköhän se kortti ole tullut nyt katsottua. Vapaata on tarkoitus ottaa ainakin puoli vuotta minimissään ja lähinnä ladata akkuja. Kesälomaa, tai oikeastaan lomaa, olen pitänyt edellisen kerran kesällä 2019 joten onhan tässä senkin puolesta vähän velkaa kertynyt. Omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista on syytä pitää huolta ja tämän viimein tajusin lopulta itsekin. Jos jo perjantaina alkaa ketuttaa se, että maanantai ja työaamu tuntuu mustan myrskypilven lailla uhkaavasti lähestyvän, niin tilanteen pitäisi soittaa hälytyskelloja. Huomasin lopulta, että jokaisena työaamuna ärsytti jo pelkkä työläppärin avaaminen, sähköpostien tsekkaaminen, jatkuvat pingaamiset ja piippaukset Teamsistä, puhelinsoitot... oikeastaan mikä vaan töihin liittyvä asia sai minut huonolle tuulelle. Tähän päälle vielä pakolliset työpaikan tapahtumat kuten vaikkapa jokavuotiset -- ja useimmiten ulkopuolisten -- konsulttien vetämät tyhy-päivät, nauru-terapiat (jep, vanha keissi, mutta totta!), työyhteisön teennäiset post-it-lapputalkoisiin nojautuvat kehityspäivät, tandem-hiihdot (jep, tämäkin on tapahtui aikoinaan!) ja kirsikkana kakun päällä kesäjuhlat ja pikkujoulut, joihin tuntui aina olevan lähes pakollista osallistua, vaikka kevyessä myötäisessä sopertavien duunikaverien örvellyksen sijaan paljon mieluummin olisi viettänyt aikaa perheen parissa.

Tämä tilanne toki tulee nyt tarkoittamaan sitä, että eläminen ilman työstä tulevia säännöllisiä kk-tuloja tulee syömään sijoitettua ja säästettyä pääomaa, mutta kuten ylempänä kirjoittelin, niin päätin alkaa elää itseäni varten. En enää siksi, että säästäisin rahaa mahdollista vanhuutta varten ja sitä, että vasta silloin tekisin niitä asioita, joita haluan tehdä... ja kaikkein vähiten haluan niin sanotusti elää enää yhtäkään työnantajaa varten. Asuntolainan osalta otin yli puoleksi vuodeksi lyhennysvapaata ja aion ennen sen päättymistä neuvotella vielä pankin kanssa yleensäkin lainanlyhennyksen kuukausierän suuruudesta. Olen tähän asti maksanut todella isolla prosentilla palkkani nettotuloista tätä, mutta nyt se ei toki tule olemaan mahdollista. Onkin kiva tuossa kohtaa sitten kuulla miten pankki tähän suhtautuu 😅 Joka tapauksessa koko asunnon myyminen on yksi vaihtoehto ensi vuonna, koska kämppäni seiniin on sidottuna lähes 2/3 nettovarallisuudesta muutenkin.

Sijoitussuunnitelmani on muuttunut sekin avattuani kesällä vihdoin ja viimein osakesäästötilin, ja kryptovaluuttojenkin puolelle olen päätynyt pikkusummilla mukaan. Kirjoitellaan näistä sitten enemmän seuraavassa kirjoituksessa ja muutenkin blogikirjoitusten pitäisi palautua vähän aktiivisemmalle tasolle nyt, kun aikaa ja energiaa tulee tähänkin riittämään.

Niin ja vaikka viimeinen työpäiväni tulee olemaan vasta ensi viikon alussa, niin täydellinen vapauden tunne pitkään jatkuneesta oravanpyörästä on puhdasta magiaa! En muistanutkaan miten hyvältä voi tuntua, kun niskassa eivät paina projektien, migraatioiden ja hankkeiden paine eikä jokaisena vapaana hetkenä tule mieleen työasioita, joihin pitää heti seuraavana arkiaamuna palata. Lisäksi en selvästi oikeasti tajunnutkaan kuinka kuormittunut ja varmaan jossain mielessä loppuunpalanut olinkaan. Kuinkakohan moni muu on tälläkin hetkellä samassa tilanteessa kuin missä itse olin? Valitettavasti varmasti aika moni.

Mutta eipä tässä muuta tällä kertaa. Seuraavan kirjoituksen aikaan olenkin sitten vapaaherra!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti