perjantai 1. helmikuuta 2019

Tilannekatsaus, tai jotain sellaista

Kappas. Blogi ei ole olekaan kupsanut ja Kroisos Pennitön köpsyttelee edelleen menemään vuonna 2019. On vain ollut sen verran tapahtua vuoden vaihteen tienoilla, joulukiireet, uudet vuodet ja kaikesta eniten ihan vain puhdasta rehellistä laiskuutta, joten enpä ole vain jaksanut mitään kirjoitella. Toisaalta en ole myöskään markkinoilla mitään suuria tai edes keskikokoisia liikkeitä tehnyt, joten eipä tuota blogikirjoitusten materiaalikaan ole siten ollut tarjolla.

No, jotain pientä tässä on tullut puuhailtua. Kahdesta sijoituksesta tuli luovuttua ennen kuin ehdin niistä edes täällä kirjoitella, joten salkussa on enää yhdeksää eri yritystä. Toki pieniä panostuksia tein tuossa vuoden vaihteessa markkinan saadessa hetkellisen suonenvedon... Appleen ja Facebookiin siis. Mutta vain pieniä. Facebook muuten julkaisikin tuloksen tuossa jokunen päivä sitten ja sehän oli perin mainio, ja taisi tulla fb-negareille yllätyksenä. Itselleni se oli toisaalta odotuksia parempi. Omppu sen sijaan jatkaa alavireisesti, mutta isossa kuvassa en silti suostu itse näkemään vielä kriittisiä kupruja ja toki tämä sulaminen tarjosi hyvän mahdollisuuden keskihinnan laskemiseen.

Muuten markkina ei hirveästi houkuttele sijoittamaan. Osin sen takia, että itseäni kiinnostavissa (uusissa) kohteissa arvostustasot ovat liian korkealla ja toisaalta omassa salkussa omaan makuuni hyväksyttävillä arvostustasoilla olevat kohteet ovat jo nyt melkein liian suurella painoarvolla. Siksipä en nyt sitten suurempia toimenpiteitä tee. Tai onhan sekin toimenpide, että ei ostele ihan vain ostamisen riemusta ja että yrittää kerätä sitä sotakassaa suuremmaksi, mutta harvittavasti asuntovelallisella ja perheellisellä se on usein ajatuksen tasolla hieno idea, mutta toteutuksen tasolla monesti paljon vaikeampaa. Kituuttaminenkaan kun ei ole oikein mukava tapa elellä elämää.

Mutta eipä tässä tämän enempää. Pääpaino tällä kirjoituksella vain saada vuosi 2019 startatuksi blogin puolella ja palataan asiaan pidempien kirjoitusten parissa sitten, kun jotain kirjoittamisen arvoista tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti