13 lokakuuta, 2018

Disneyn mediaimperiumin vastaisku

Kirjoitetaanpa seuraavaksi oraakkelin yhdestä kaikkien aikojen lempparifirmasta eli The Walt Disney Companysta. Media- ja viihdealan superjätti, jonka lonkerot ulottuvat perinteisistä huvipuistotoiminnasta ja Disneyn ja Pixarin animaatiotuotannoista Millennium Falconin kuljettamana aina Marvelin supersankariuniversumiin asti, sekä myös perinteisen television puolelle urheilua unohtamatta. Tämä kirjoitus keskittyykin lähinnä tähän mediapuoleen, koska se kiinnostaa minua itseäni eniten Disneyssä, ja siihen perustuen olen itse yritykseen sijoittanut.

Disney on nykyään varsinainen conglomerate eli monialayhtymä, mutta Disneyn tapauksessa laskisin synergiaedut positiivisiksi verrattuna joihinkin toisiin vastaaviin mammuttikonserneihin. Disney pystyy hyödyntämään ristiin muun muassa elokuviensa maailmoja ja hahmoja huvipuistoissaan rakentaen niihin perustuvia laitteita tai peräti kokonaisia alueita ja nämähän ruokkivat vuorostaan taas toinen toisiaan kuluttajien silmissä. Anaheimiin ja Floridaan rakenteilla olevat - ja syksyllä 2019 aukeavat - Star Wars: Galaxy’s Edge teemapuistot on hyvä esimerkki siitä, miten Disney hyödyntää teattereissa pyörivää elokuvasarjaa houkutellakseen elokuvien (arvatenkin varsinkin niitä nuoria faneja) teemapuistoon ja on helppo kuvitella, että aiheeseen liittyvän oheissälän ja lelujen myynti on myös huomioitu tässä yhteydessä viimeisen päälle. Alueet tulevat ilmeisesti olemaan isoja kokonaisuuksia, vähän niin kuin omia maailmojaan, huvipuistojen sisällä.

Pikaisesti vilkaistuna muutama Disneyn repertuaarista löytyvä asset:
  • Animaatiopuolelta löytyy sekä Walt Disney Animation Studios että Pixar Animation Studios
  • Lucasfilm (sisältäen myös Industrial Light & Magicin sekä Skywalker Soundin)
  • Huvipuistotoiminta kaikkine tytäryhtiöineen ja haaroineen
  • Marvel Entertainment (ja siis myös mm. Marvel Studios ja Marvel Comics)
  • Television puolelta löytyy ABC Television Group, A&E Networks, Disney Channels ja ESPN

Sitten on erikseen mainittava käynnissä oleva 21st Century Foxin osto, jonka myötä Disneyn arsenaaliin lisättäisiin muun muassa seuraavat assetit edellä mainitun studion elokuva- ja tv-tuotantojen lisäksi: Fox Searchlight Pictures, FX Productions, FX Networks ja 30% osuus Hulusta, joka yhdessä Disneyn jo ennestään omistaman 30% osuuden kanssa nostaa Disneyn Hulun suurimmaksi omistajaksi 60% osuudella. Muita kauppaan kuuluvia tunnettuja nimikkeitä ovat muuan muassa Marvelin puolelta X-Men, Fantastic Four ja Deadpool (jotka pääsevät niin sanotusti viimeinkin kotiin), Avatar, The Simpsons ja vaikkapa The X-Files muutama mainitakseni. Ja pakko toki mainita myös Star Wars: Episode IV – A New Hope, joka sekin pääsee kotiin muiden sisarustensa luo.

Kävin kurkkaamassa Box Office Mojosta (https://www.boxofficemojo.com/yearly/) tämän hetken tilanteen eniten katsojia keränneistä elokuvista tältä vuodelta Yhdysvalloissa ja TOP10 sisältää peräti viisi Disneyn elokuvaa. Lisäksi mielenkiintoinen on listan tämän hetken viidentenä oleva elokuva Deadpool 2, joka on siis myös tulevaan Disneyn imperiumin intellectual propertya tuon edellä mainitun 21st Century Foxin kaupan perusteella.

  1. Black Panther
  2. Avengers: Infinity War
  3. Incredibles 2
  4. Jurassic World: Fallen Kingdom (Universal)
  5. Deadpool 2 (Fox) [siirtyy Disneyn imperiumiin Foxin kaupan myötä]
  6. Mission: Impossible - Fallout (Paramount)
  7. Ant-Man and the Wasp
  8. Solo: A Star Wars Story
  9. A Quiet Place (Paramount)
  10. Crazy Rich Asians (Warner Brothers)

Content is King on Disney-sijoittajien lempilause ja siihen uskon itsekin. Tämä näkyy sekä elokuvien että television puolella ja uskon, että tulevaisuudessa entistä vahvemmin, kun Disney pääsee itse hallinnoimaan ja levittämään omaa tuotantoaan omien jakelukanaviensa kautta (ja toki mahdollisesti myös lisenssoiden materiaalia edelleen kolmansille osapuolille, mutta tällä kertaa varmasti Netflixin kanssa tehdyt virheet, tai sanotaan ainakin lisenssiaikaan ja tuloutetun korvauksen määrään liittyvät mokat, huomioiden).

Urheilun puolella Disneyn omistama ESPN on ollut viimeiset vuodet alamaissa. Urheilusarjojen levitys-/sopimuskustannukset ovat olleet kasvussa ja samaan aikaan tilaajamäärät vuorostaan laskussa, ja se ei ole toimiva kombinaatio pitkässä juoksussa. Disney on siirtymässä ESPN:n kanssa tilauspohjaiseen striimausratkaisuun (https://www.espnplayer.com/), joka julkaistiin keväällä ja jonka hinta on 4.99$/kk. Ongelma tässä lienee se, että tällä hetkellä tarjontaan kuuluu suurista sarjoista vain MLB ja NHL ja poissaolollaan loistavat (ne suosituimmat eli) NFL ja NBA. Tätä on yritetty korvata tarjoamalla perinteistä potkupalloa, krikettiä, golfia, nyrkkeilyä, tennistä, rygbya ja ties mitä muuta. Nämä ovat jenkkilän mittapuulla mitattuna kuitenkin vain huonoja korvikkeita sille, että NFL ja NBA eivät ole tarjolla. Yksi valopilkku on tammikuussa voimaan astuva monivuotinen sopimus UFC:n kanssa, jonka perusteella ESPN saa oikeudet livematseihin ja muuhun asiaan liittyvään materiaaliin. Tiedä sitten kuinka suuri tilaajapotentiaali tällä on, mutta joka tapauksessa tarjonnan monipuolistaminen on hyvä juttu. Kaiken kaikkiaan ESPN osalta on paljon työtä tehtävänä, jotta kelkka saataisiin käännettyä.

Hulu on palveluna itselleni vieras, koska se on tarjolla/käytettävissä ainoastaan Yhdysvalloissa ja Japanissa, ja siitä on siten vähän hankala kirjoittaa koska omakohtaista käyttökokemusta ei pysty keräämään. Hulu on kuitenkin striimauspuolella Netflixin kilpailija (vaikkakin tällä hetkellä reilusti perässä) ja yksi mahdollinen reitti Disneyn tulevalle omalle striimauspalvelulle, joka on tarkoitus julkaista noin vuoden kuluttua syksyllä 2019. Foxin oston myötä Disney omistusosuus Hulusta nousee 60%, Comcastin osuus on 30% ja AT&T:n (WarnerMedia) osuus 10%. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mikä Hulun tulevaisuus on ja mihin suuntaan sitä tullaan kehittämään ja kasvattamaan. Striimauspalveluiden osalta huomionarvoista on se, että Disney ei ole enää uusimassa sopimuksia Netflixin kanssa ja tulee siirtämään oman materiaalinsa edellä mainittuun tulevaan striimauspalveluunsa (tosin tällä hetkellä on edelleen vähän epäselvää koskeeko tämä ainoastaan perinteisempiä Disney/Pixar brändättyjä elokuvia vai myös muun muassa Marvelin televisiosarjoja ja/tai elokuvia), oli se sitten BAMTechin kanssa tehty uusi palvelu tai tämä Hulu.

Vuosi 2019 tulee olemaan Disneylle muutenkin näytön paikka, koska liikevaihdon kehitys ei ollut sijoittajien toiveiden mukaista. Tämä on näkynyt myös laahavana kurssikehityksenä. Disney itse on perustellut tätä tulevaisuuteen panostamisena, mutta sijoittajat eivät aina halua (tai osaa) katsoa tulevaisuuteen. Ainakaan riittävän pitkälle. Osinkoa Disney maksaa erittäin maltillisesti eikä myöskään sen perusteella houkuttele puhtaasti osingon perässä kulkevia sijoittajia. Itse olen siis sijoittanut yritykseen, koska näen tulevaisuuden nykyhetkeä potentiaalisesti huomattavasti houkuttelevampana ja uskon, että Disney pystyy tuottamaan huomattavaa lisäarvoa omistajilleen, kun se alkaa (viimeinkin) itse hallinnoida omien tuotteidensa levittämistä omien jakelukanavien kautta striimauspalveluna ja jatkaa nykyisten maailmanlaajuisesti tunnettujen brändien/elokuvasarjojen kehittämistä, rakentamista ja kasvattamista.

[ disclaimer: oraakkelin salkussa on (pitkällä sijoitusajalla) The Walt Disney Companyn (NYSE:DIS) osakkeita ]

11 lokakuuta, 2018

Seurannassa osa 1: Pattern Energy Group

Ajattelin aloittaa tällaisen lyhyempien postausten sarjan, jossa nostan esille yrityksiä, jotka ovat omalla seurantalistallani. Perusteet edellä mainitulle listalle päätymiseen voivat perustua oikeastaan mihin vaan: tuttu firma, mielenkiintoinen tuote, potentiaalinen tulevaisuus, houkutteleva osinkotuotto...

Ensimmäisenä listalla on jenkkien mittapuulla mitattuna pikkuruinen nakkikiska nimeltä Pattern Energy Group Inc. Markkina-arvoltaan alle 2 miljardin dollarin uusiutuvaan energiaan keskittyvä yritys ei varsinaisesti kilpaile isompia kilpakumppaneitaan vastaan. Firma keskittyy ainoastaan tuuli- ja aurinkoenergiaan (sekä energian siirtoon ja varastointiin) ja sillä on toimintaa USA:ssa, Kanadassa, Chilessä (tosin tähän liittyen on tehty kauppaa enkä ole varma myytiinkö tämä toiminta kokonaisuudessaan pois) ja Japanissa, joka uusin toiminta-alue yritykselle. Pidän itse asiassa mielenkiintoisimpana juuri tätä Japanin markkinoille leviämistä. Tämä antaa myös yritykselle turvaa siinä mielessä, että sen tuuli- ja energiapuistot eivät ole vain yhden maan alueella, ja siten sen (geo)poliittisen riskin armoilla.

Firman nettisivuilta on muuten mukava katsoa missä ja miten yritys toimii. Samoin firman sivuilta löytyy varsin kätevä investor presentation (viimeisin lokakuulta 2018), johon kannattaa tutustua, jos yritys vähääkään alkoi kiinnostaa.

Pattern Energy Group on perustettu uusiutuvaan energiaan keskittyvänä startuppina joskus vuoden 2009 paikkeilla ja syyskuussa 2013 se listautui (NASDAQ: PEGI) pörssiin 1.1 miljardin dollarin valuaatiolla. Tuolloin osakekanta oli noin 51 miljoonaa kpl ja tällä hetkellä noin 98 miljoonaa kpl eli omistusosuuden diluutiota on tapahtunut varmaankin normaalien rahoituskierrosten myötä (en jaksanut kaivella tarkempaa tietoa tältä osin) ottaen huomioon yrityksen iän ja kasvutarpeen.

Listataan vielä muutama satunnainen plussa omasta mielestäni.
  • Uusiutuvan energian sektori eli uskon, että jollain aikavälillä tämä koko toimiala tulee saamaan vielä entistä enemmän tuulta alleen (pun intended)
  • Kasvava yritys - oikeastaan vasta aloitteleva yritys - eli jos ja kun liiketoiminta lähtisi kunnolla vaikkapa asenteiden ja ilmastonmuutokseen liittyvän huolen takia kunnolla lentoon, niin kasvuvaraa yrityksellä mielestäni riittää
  • Puikoissa (toimitusjohtaja, presidentti & hallituksen jäsen) edelleen firman perustaja Michael M. Garland.
  • Huiman houkutteleva osinkotuotto (kurssista riippuen pääasiassa liikkunut 7-9% välillä), tosin payout ratio on aika kova, mutta muillakin vastaavilla enerigia-alan yrityksillä se on vastaavalla tasolla 
En siis ole tähän yritykseen sijoittanut, mutta seuraan uutisia, tutkin taloustietoja ja perehdyn koko sektoriin tarkemmalla tasolla. Riskiä tähän sisältyy normaalia enemmän yrityksen toimialan ja koon takia, mutta samoin myös houkuttelevaa osinkotuottoa ja tulevaisuuden potentiaalia jos ja kun uusiutuvaan energiaan panostaminen yhteiskunnissa kasvaa nykyistä suuremmalle painoarvolle.